Terveisiä Soulista!

Otsikosta poiketen en ole ollut viime päivinä Koreassa.

Mies sen sijaan on ollut.

Miehen poissaoloja sisältävään työhön on aika lailla vuosien aikana tottunut, mutta eilen aamulla kuopuksen herätettyä kello 5.45, täytyy myöntää, että äiti ei ollut aamulla ihan virkuimmillaan. Eivätkä lapsetkaan. Kun kaikilla on otsalla ylimääräinen ryppy jo kello 6.00, tietää, että nyt tarvitaan jotakin joka muuttaa tunnelmaa ja päivän suuntaa.

Sitten....
Tytön kerhoeväitä pakkaillessa eväsrasiasta löytyi tämä:

Mies, joka kyseisellä hetkellä oli tuhansien kilometrien päässä, oli ennen lähtöään raapustanut eväsrasian sisälle aarrekartan. Kartta oli meille perheen tytöille, joiden toisen nimen nimipäiviä eilen vietettiin.

Voitte kuvitella, että tunnelma kääntyi hetkessä! Yhtäkkiä toisilleen kärttyillyt kolmikko hiippaili yöpuvuissa ympäri taloa aarretta etsien.

Ja löytyihän se...

Voi kehvelin kehveli! Olin ajatellut, että piilosta paljastuu jokaiselle keksit tai miehen kirjoittama hassu runonpätkä, mutta jestas! Tytölle "äiti, tätä mä olin toivonutkin" -Belle-barbie ja minulle Michael Korsin Fulton lg Satchel.

Ihan näin suuria suunnanmuutoksia ei mielialan kohentuminen yleensä vaadi, vaan siihen saattaa riittää jokin ihan pieni juttu. Että hankalasti käyntiin lähtenyt aamu ei tunnukaan enää yhtään hankalalta.

Tai pitäisiköhän kirjoittaa, että juuri tällaisia suunnanmuutoksia ne kavalan katalat aamut vaatii, jos vaikka tällaisia tulisi enemmänkin :)

Yllätyksellistä iltaa toivottelee,
Trine