Wannabe lukutoukka

Kai se on myönnettävä, että kaikenlainen netissä roikuskelu on vähentänyt aikaa, jonka ennen käytti kirjojen lukemiseen. Aikaisemmin ennen nukkumaan menoa luki ( katsoi telkkaria), nykyään istuu ipad sylissä ja vilkaisee facebookkia, lukee uutisia, selailee nettikauppoja...
Onneksi käly antoi kosketusnäyttöön tottuneisiin näppeihini kirjan, joka oli pakko lukea.

Kauhean kauas somesta ei tämänkään kirjan kanssa päässyt, sillä tekijää on tituleerattu twitterin kuningattareksi. Itselle Kellyn twitter-maine ei ollut tuttu, joten kirjan kanssa sai aloittaa puhtaalta pöydältä. Räävintöntä huumoria ja itseironiaa viljelevä kirja oli juuri sopiva talvimasennuksen karkoittaja! "Taasko sä naurat, kun sä luet sitä kirjaa?" kysyi tyttö, kun istahdin kikattelemaan Pikku Kakkosen ajaksi viereen sohvalle.

Jos kokonainen kirja ei kiinnosta, Kellyyn voi tutustua myös blogin kautta:

Kelly Oxford tumblr

Niin ja lisättäköön, että Oxfordin kirja syrjäytti yöpöydällä olleet Lenita Airistosta ja Pentti Linkolasta kertovat elämäkerrat. En tiedä mitä kirjavalinnat yleensä kertovat lukijastaan, enkä ehkä edes halua tietää minkälaisen profiilin joku minusta loisi näiden esimerkkien perusteella :) Sen kuitenkin tiedän, että välillä on saatava lukea jotakin muuta kuin kavereiden päivityksiä somessa (ja hei kaverit, jos luette tätä, niin teidän päivitykset on huippuja!;).

Trine K

Elokuvissa

Kun on 4-vuotias,  elämässä tapahtuu moni asia IHAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA.

Ihan ensimmäinen oma kynsilakka

Ihan ensimmäinen jättitikkari 

Ihan ensimmäiset  kaverisynttärit

Tänään tehtiin historiaa ja minä ja tyttö suuntasimme ystävien kanssa elokuviin katsomaan uutta Onneli ja Anneli-elokuvaa.

Siis elokuvateatteriin.

IHAN. ENSIMMÄISTÄ. KERTAA.

Hiukan jännitti toistaako historia itseään. Oma ihan ensimmäinen elokuvateatterikokemukseni kultaisella 80-luvulla jätti nimittäin hiukan liian lähtemättömät jäljet pienen sieluni sopukoihin. Pahaa-aavistamaton isäni vei minut ja siskoni katsomaan Topia ja Tessua.

Siis Topia- nyyh ja Tessua -niisk.

Lopputuloksena se, että sekä minä että siskoni lähdimme teatterista itkien. Emmekä mitenkään hiljaa nyyhkien vaan ulvoen. Ulisten ja huutaen. Muistan vieläkin äidin hämmentyneen ilmeen, kun ilmestyimme kotiovelle. Ei tarvinnut kysyä, että miten meni. 

Ilokseni voin kuitenkin todeta, että meillä meni tänään leffassa aivan loistavasti. Aamuinen pieni jännitys oli tiessään, kun päästiin parhaan ystävän kanssa valitsemaan tikkarit ja vihdoin istumaan (jättiläismäisiltä näyttäneisiin) penkkeihin.

Kuva: onnelijaanneli.fi

Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talo perustuva elokuva oli tytöstä kuulemma "ihana ja jännittävä". Pientä jännitystä elokuvassa toiaan oli, mutta juuri sopivasti pikku katsojille. Taianomainen tarina oli hauskaa katsottavaa niin äidille kuin tyttärellekin. Oli liikuttavaa nähdä kuinka monessa kohtaa tyttö huokaillen ihasteli kaikkea näkemäänsä ja silmät loistaen eläytyi Onnelin ja Annelin ystävyyteen. Pääosia näytelleet Aava Merikanto ja Lilja Lehto olivat rooleissaan mainiot!

Elokuvan lavastus oli niin hempeän herkullinen, että pieni sisustusinspiraatiokin taisi siinä katsellessa iskeä. Olen nimittäin jo hetken miettinyt, että tytön huoneeseen voisi muodostaa pienen kotinurkkauksen. Sellaisen  matolla ja hyllyllä rajatun alueen, joka tuntuu ihan ikiomalta pikku kodilta.    

Kuva: Kannustalo

Lämpimät suosittelut siis Onneli ja Anneli-elokuvalle!

Trine K

Paluu arkeen (melkein)

Nyt taitaa olla juhlat juhlittu ja paluuta arkeen harjoitellaan.

Pakko silti hehkuttaa vielä kemujen järjestämisen ihanuutta: ihmemaa nimeltä internet on pullollaan tulostettavia kuvia, joista voi tehdä vaikka popcorn-tuutteja tai uniikkeja cocktailtikkujen koristeita. Ja aivot lepää näpertäessä!

Jos edelliset illat ennen juhlia olen valvonut juhlia järjestellessä, valvomisen syy on nyt vaihtunut. Liekö syynä erityisesti kuopuksen kasvaminen (jo 2 vuotta!!!) vai mikä lie kriisi, on mielessä pyörinyt kysymys  "Mikä minä tahdon olla isona?".

Jatko-opiskelu kutkuttaa ja houkuttaa. Uusi tieto. Itsensä kehittäminen. Omien vahvuuksien optimoiminen. Omien heikkouksien nujertaminen.

Ja don't get me wrong, minusta EI tunnu, että viimeiset vuodet kotona olisivat olleet vailla tietojen ja taitojen karttumista tai jotakin taantumista kotitöitä suorittavaksi koneeksi. Päinvastoin. Viimeisen neljän vuoden aikana olen kliseisesti oppinut enemmän kuin mikään koulu olisi ikinä voinut opettaa. Neuvottelutaitoja ja auktoriteettia. Aikataulutusta ja joustoa. Rutiinien sietoa ja riskinottoa.

Nyt vain olisi aika taas oppia vähän uudella tavalla ja uusista asioista.

Mitenkä työelämään palattua jää enää aikaa vaahtokarkkivartaiden tekoon, kun nytkin tuntuu, että on ihan liian vähän aikaa sopivasti järjettömään hömppään?

Ja vaikka eläkeiän nosto kuulostaa ensipuraisulla karmealta vääryydeltä, on siinä jotakin hyvääkin: tällaisella 30 vuotta juuri täyttäneellä on vielä niin monta työvuotta edessä, että siinähän ehtii opiskella vaikka kaksikin ammattia ja toteuttaa useammankin urahaaveen!

Rohkeutta unelmien toteuttamiseen toivottelee,
Trine

Yhtä juhlaa

Viime päivinä on tainnut olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että lasten mentyä nukkumaan meillä alkaa jonkinlainen syntymäpäivien valmistelu. On leivottu, paketoitu, koristeltu ja askarreltu. Lauantaina juhlittiin suvun kera ja tänään aamulla kuopus herätettiin laululla. Ja voi mikä ihana unenpöpperöinen 2-vuotias sieltä heräsikään!

Sankarille oli kääritty lahjapakettiin hyppivä pupu.

Juuri sellainen pattereilla toimiva vekotin, jollaiset vannoin kieltäväni, jos ikinä saisin lapsia.

Oli paketissa myös uusi juomapullo, joka seurailee enemmän tuota "vain käytännöllisiä ja ehdottoman tarpeellisia lahjoja"-periaatettani, joka liian usein tuppaa nykyään unohtumaan. 

Mutta onhan nyt kuitenkin syntymäpäivä! Ehkei yksi hyppivä pupu niin kauhea juttu ole!

Kuvat ovat lauantailta. Osa itse juhlista otettuja, osa valmisteluista. Kamera ja minä vielä totuttelemme toisiimme ja juhlatilanteessa aivan liian moni asia vaati huomiota, eikä kuvaamiseen (mukamas) ollut aikaa. Tällä kertaa kävi kuitenkin huipputuuri, kun ihana sukulaistyttö otti kuvia. Kiitos Emmi!

Kakun teossa yritin huomioida molemmat sankarit ja koristeina olikin sekä jalkapallo-, että prinsessajuttuja. Sokeri- ja vaahtokarkkimassasta tehtyyn jalkapalloon sain apuja mieheltä, jotta tuli varmasti mahdollisimman aidon näköinen ;) Monissa leivontablogeissa hehkutettu vaahtokarkkipäällys oli mielestäni turhan makeaa. Edelleen taitaa kermavaahto olla kuorrutettaessa se ykkönen.

Keskiviikkona tulevat vielä muutamat ystävät kahville ja sitten alkaisi juhlat olla aika pitkälti pulkassa. Seuraavia odotellessa :)

Trine K

Getting ready to party!

Viime tekstissäni kerroin, kuinka pikkutyttöni täytti alkuviikosta vuosia. Itse asiassa molemmat lapset ovat syntyneet näin tammikuussa ja ensi viikonloppuna juhlitaankin molempia mussukoita.

Juhlatarvikkeet on hankittu, kakkupohja leivottu ja juhlatunnelma nousussa.

Sokerihumala, here I come!

Trine K

Prinsessani

Tänään aamulla kello 7.36 tuli täyteen 4 vuotta ÄITINÄ.

Kun tytöltä kysyi, mitä hän toivoisi syntymäpäiväkseen vastaus oli yksiselitteinen:  berliininmunkin.

Viikkotolkulla tyttö on odottanut, että syntymäpäivän aamuna vihdoin saa herkun, jota on lähikaupan vitriinissä aina vain saanut katsella, ei koskaan viedä kotiin asti.

Voitte arvata, että näin harras (ja helppo) toive oli toteutettava. Munkin lisäksi aamulla sankaria odotti ihka oma liitutaulu ja siihen kuuluvat liitutussit (loistava keksintö! Ei enää liidunmurusia tai sitä riipivää ääntä, jonka liitu ja taulu voivat yhdessä muodostaa).

Äidin valitsema ruskea paketointipaperi ei saanut varsinaisesti aikaan riemunkiljahduksia, sen verran kova prinsessavaihe on meneillään. Sen sijaan kaunis pitsinaru, jonka sai avaamisen jälkeen mukaan leikkeihin oli luonnollisesti hitti.

Prinsessaintoilu on mielestäni hellyyttävää ja muistuttaa kovasti omasta lapsuudesta. Lienee harmitonta, jos 4-vuotias tyttö tahtoo pukeutua vain ja ainoastaan vaaleanpunaiseen. Eilen tapahtui kuitenkin jotakin mikä nosti tuntosarvet pystyyn. Kesken salapoliisileikkien tyttö kysyi aidosti huolissaan ja jopa hiukan surullisena: "Äiti, eivätkö tytöt voi olla salapoliiseja?". Menin ihan hämilleni, koska tähän asti tyttö on täysin suvereenisti ollut milloin (vaaleanpunainen) äiti, milloin (vaaleanpunainen) astronautti. Selvisi, että epäluulo oli herännyt, kun salapoliisin käsikirjassa KAIKKI salapoliisit ovat poikia.

Ei mennyt kuin vilaus, kun tämä äiti oli kaivanut googlesta sata Neiti Etsivän kuvaa :)

Olikin silmiä avaavaa näin konkreettisesti huomata, että verbaalinen viesti ja vanhempien kannustus eivät yksin riitä, jos lapsen ympärillä oleva kirjallisuus, ohjelmat, elokuvat jne. tarjoavat vain vanhanaikaisia roolijakoja.

Täytyy siis entisestään kiinnittää huomiota siihen, että kirjoissa prinsessatkin ovat niitä sankareita.

Koska sinusta rakas tyttöni, voi tulla ihan mitä sinä itse haluat!
Trine K

Inkivääri-korianteripasta

Monissa blogeissa on pyörinyt herkullisen avokadopastan ohje, jota meidänkin perheessä on ahkerasti hyödynnetty. Kun avokadoa ei löytynyt, päätin kokeilla tehdä simppeliä pastaa kahdesta muusta ikisuosikistani inkivääristä ja korianterista. Ja nam, nam, nam! Kyllä oli helppoa ja herkullista! Pastaan eksyivät myös joulun glögikaudelta ylijääneet mantelit, jotka toivat kaivattua rakennetta ruokaan.

Inkivääri-korianteripasta
2 tl raastettua inkivääriä
1tl raastettua valkosipulia
Kourallinen kuorettomia kokonaisia manteleita
1/2 punttia korianteria
Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
Sitruunamehua
Pastaa

Sekoita inkivääri, valkosipuli, rouhitut mantelit ja silputtu korianteri.

Lisää joukkoon oliiviöljyä, kunnes koostumus on sopiva. Purista sekaan hiukan sitruunamehua.

Maista ja lisää suolaa ja pippuria.

Sekoita pastan joukkoon.

Herkullista päivää kaikille!
Trine K

Happy new year!

Niin se vuosi vain vaihtui, Happy New Year everybody!

Monelle vuodenvaihde on lupausten ja joillekin jopa katumisen aikaa; mietitään kuinka sitä omaa toimintaa oikein voisi tulevana vuonna parantaa.

Itse en ole mitään erityisiä lupauksia ikinä harrastanut, mutta tänä vuonna hiukan kutkuttaisi jokin sitoumus tehdä. Lupaukseni voisi liittyä oman olon parantamiseen fyysisen hyvinvoinnin kautta. Eli aika perinteinen "liiku enemmän, syö paremmin"-lupaus siis. On nimittäin kumma, että lapsilleen sitä asettaa tarkat ulkoilu-, ruokailu- ja leporutiinit ja -vaatimukset, mutta omalla kohdalla sitä hiukan liian usein lipsahtaa huonoon syömiseen, huonoon nukkumiseen ja liian vähäiseen liikkumiseen. Olisikohan hyvä lupaus siis; kohtele itseäsi kuin olisit oma lapsesi. Rajoja ja rakkautta, niitä kai tälläinen kolmikymppinenkin tarvitsee.

Pääsisiköhän näillä uuteen vauhtiin? Kaikki tuotteet Zalando.fi

Itsestä huolehtiminen vaatii ennen kaikkea viitseliäisyyttä eikä niinkään viimeisimmän trendin mukaisia treenikamppeita, mutta kyllä vaan ne hyvin istuvat vaatteet ja oikeanlaiset popot motivoivat hiukan enemmän kuin treenaaminen miehen yläasteaikaisissa shortseissa (been there, done that).

Alennusmyynneistä yritänkin bongata itselleni uudet juoksukengät sekä muutamat topit ja housut. Muissa vaatteissa olen aika neutraalien värien ystävä, mutta treenikamoissa kaikki pirteä on tervetullutta (kuten nuo yllä nähdyt mustat vaatteet, heh).

Tsemppiä kaikille omien lupausten pitämisen kanssa! Ja muistetaan, pienikin parannus on parempi kuin jääminen paikoilleen!

Iloista päivää toivottelee,
Trine K