Prinsessani

Tänään aamulla kello 7.36 tuli täyteen 4 vuotta ÄITINÄ.

Kun tytöltä kysyi, mitä hän toivoisi syntymäpäiväkseen vastaus oli yksiselitteinen:  berliininmunkin.

Viikkotolkulla tyttö on odottanut, että syntymäpäivän aamuna vihdoin saa herkun, jota on lähikaupan vitriinissä aina vain saanut katsella, ei koskaan viedä kotiin asti.

Voitte arvata, että näin harras (ja helppo) toive oli toteutettava. Munkin lisäksi aamulla sankaria odotti ihka oma liitutaulu ja siihen kuuluvat liitutussit (loistava keksintö! Ei enää liidunmurusia tai sitä riipivää ääntä, jonka liitu ja taulu voivat yhdessä muodostaa).

Äidin valitsema ruskea paketointipaperi ei saanut varsinaisesti aikaan riemunkiljahduksia, sen verran kova prinsessavaihe on meneillään. Sen sijaan kaunis pitsinaru, jonka sai avaamisen jälkeen mukaan leikkeihin oli luonnollisesti hitti.

Prinsessaintoilu on mielestäni hellyyttävää ja muistuttaa kovasti omasta lapsuudesta. Lienee harmitonta, jos 4-vuotias tyttö tahtoo pukeutua vain ja ainoastaan vaaleanpunaiseen. Eilen tapahtui kuitenkin jotakin mikä nosti tuntosarvet pystyyn. Kesken salapoliisileikkien tyttö kysyi aidosti huolissaan ja jopa hiukan surullisena: "Äiti, eivätkö tytöt voi olla salapoliiseja?". Menin ihan hämilleni, koska tähän asti tyttö on täysin suvereenisti ollut milloin (vaaleanpunainen) äiti, milloin (vaaleanpunainen) astronautti. Selvisi, että epäluulo oli herännyt, kun salapoliisin käsikirjassa KAIKKI salapoliisit ovat poikia.

Ei mennyt kuin vilaus, kun tämä äiti oli kaivanut googlesta sata Neiti Etsivän kuvaa :)

Olikin silmiä avaavaa näin konkreettisesti huomata, että verbaalinen viesti ja vanhempien kannustus eivät yksin riitä, jos lapsen ympärillä oleva kirjallisuus, ohjelmat, elokuvat jne. tarjoavat vain vanhanaikaisia roolijakoja.

Täytyy siis entisestään kiinnittää huomiota siihen, että kirjoissa prinsessatkin ovat niitä sankareita.

Koska sinusta rakas tyttöni, voi tulla ihan mitä sinä itse haluat!
Trine K