Vanhemmuudesta

Vanhemmuudessa yksi raastavin puoli on ainainen epävarmuus. Sellainen takaraivossa jyskyttävä epäilys, että teenköhän nyt kaiken "oikein". Vaikka mitään oikeanlaista vanhemmuutta ei varmaan edes ole. Maailma on vain niin pullollaan kaikenlaisia vaihtoehtoja, että tällainen pieni perfektionisti ahdistuu, kun ei ihan oikeasti varmasti tiedä onko parempi nukkua perhepedissä vai omissa huoneissa, syödä sitä vai tätä, kantaa selässä vai pään päällä.

Epävarmuuden kanssa on vain elettävä ja valittava ne jutut, jotka nyt oman järjen mukaan tuntuvat loogisilta ja itselle ja omille lapsille sopivilta. Ja tehtävä asioita, joista tulee tunne, että hei hyvinhän tässä menee! Sellaisia juttuja, joita tehdessä tulee olo, että voi kun nämä lapset muistaisivat meidän perheestä juuri nämä hetket, juuri nämä jutut ja tunnelmat.

Yhdessä kylvetty kasvimaa, legojen ja muiden juttujen rakentelu sekä rutiineistä kiinni pitäminen on niitä juttuja, joiden ansiosta voin taputtaa itseäni (ja miestä) selkään. Myös yhteiset metsäretket ovat mieluisia ja erityisiä hetkiä; koko porukka tuntuu olevan jotenkin enemmän läsnä. Matkaa ei taida olla kotiovelta läheiselle luonnonsuojealueelle kilometriäkään, mutta tuntuu että henkinen muutos on paljon suurempi. Kotona pyykit, tiskit ja kaikenlainen häsäys rasittavat usein aisteja ja keskittyminen meillä aikuisilla (tai ainakin mulla) vähän poukkoilee. Aina ei vastaa kysymyksiin ajatuksella tai leiki yhtä hulvattoman antaumuksella kuin pitäisi.

Metsässä kaikki on selkeämpää. Yhdessä mietitään, kysellään, pohditaan, kiipeillään, lauletaan.
Tai vain kävellään eteenpäin, ylös ja alas.

 

Toivon, että jokaisella vanhemmalla säilysi arjen keskellä sellaisia voimaa antavia juttuja, joita vois miettiä arkihärdellin keskellä. Joku voi olla maailman paras lentokonekyydin antaja, toinen lukea hurjan jännittävällä äänellä kummitustarinoita, yksi muistaa aina suukottaa hienon hypyn, juoksun tai hiihdon jälkeen. Kaikissa perheissä ei tehdä näitä kaikkia, eikä tarvitsekaan. Mutta joku juttu olisi varmaan jokaiselle vanhemmalle tarpeen. Asia, jota miettiessä voisi henkisesti taputtaa itseään olkapäähän ja sanoa, että kylläpäs sä ootkin hyvä äiti/isä. Koska epäilen, että jokaiselle vanhemmalle tulee ihan pyytämättäkin sellaisia hetkiä vastaan, että ei mene ihan niinkuin toivoisi.
Joku ärjyy, toinen mököttää.
Yksi antaa liikaa periksi, toinen ei tule yhtään vastaan.
Niinä hetkinä vois ajatella, että tätä toimintamallia täytyy vielä hioa, mutta hei oon mä silti ihan hyvä tyyppi, paistan lapsille maailman parhaat letutkin!

Trine

Ps. Kirjoittaja ei ole millään tavalla pätevä antamaan yhtäkään neuvoa vanhemmuutta koskien.