Matikkapää

Viime viikkoihin on mahtunut paljon, jopa liikaa.

Ei tarvitse olla matikkanero ymmärtääkseen, että yhtälö

salaojaremontti+vesirokko(x2)+luentokiireet+miehen leikkaus 

johtaa lopputulokseen, jossa stressikertoimella on perässään liian monta nollaa.




Mutta niinhän se on, että tällaiset hoppuviikot tulevat, jos ovat tullakseen.

Ei auta kuin vetää syvään henkeä ja ottaa hetki kerrallaan.
Odottaa, että toipilaat toipuvat, remontit valmistuvat ja omat luentokiireet helpottavat.

Ja vaikuttaa niihin asioihin, joihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa.
Nukkua riittävästi, syödä hyvin ja jättää myöhemmin hoidettavat asiat myöhemmäksi.
Kaikkea ei voi, eikä tarvitse tehdä nyt.

Se tällaisissa ruuhkajaksoissa on kummallista, että vaikka tietää, että oman jaksamisen kannalta esimerkiksi monipuolinen ravinto auttaisi jaksamaan, lipsahtaa ainakin minulla stressiviikkoina usein ruokapolitiikka linjalle karkki ja cola. Väsymys houkuttaa tarttumaan nopeisiin energianlähteisiin, vaikka pitkällä tähtäimellä karkki vain pahentaa nuutunutta oloa. Säälien ajattelen välillä aivoparkojani, jotka rämpivät luentoja läpi pelkän suklaan voimalla.

Rakas pääkoppani,
ymmärrän, että alituisesti vaaniva migreeni on merkki siitä, etten ole pitänyt sinusta riittävän hyvää huolta. Toivon, että välität vilpittömän anteeksipyyntöni myös jumissa oleville niskoilleni sekä colan kiihdyttämälle sydämelleni.

Lupaan aloittaa seuraavan aamuni lempeällä lenkillä ja kulhollisella luonnonjogurttia ja marjoja.

Yhteistyöterveisin,
Trine