Mutkia matkassa

Ensin hyvät uutiset: pitsikakku oli hyvää. Vadelmatuorejuustotäyte sopi aivan ihanasti suklaakakkupohjan kanssa, kostutus oli onnistunut ja koristeet pysyivät kauniisti paikoillaan.

Sitten ne huonommat: kakusta pääsi nauttimaan vain perheemme, eivät juhlavieraat, kuten oli ajateltu.

Tyttö sairastui viime yönä ja koko perhe joutui tartunnan estämiseksi jäämään kotiin.

Tiesin, että lapsia voisi harmittaa suunnitelmien muutos, mutta en arvannut kuinka raskaasti asian itse ottaisin. Taisi käydä niin, että juhlien järjestäminen sai mielessäni suuremman painoarvon kuin pelkät syntymäpäiväjuhlat yleensä. Viime päivinä hoosasin (turhan)tärkeänä ja mietin tarjoiluja ja koristeluja ja jotenkin liitin kaiken tämän siihen, että äiti saisi juhlapäivänään olla sankari.

Ei vaan päivänsankari vaan tunteen, että on meidän sankari, ihan aina.

Vaikka kyllähän se äiti toivottavasti ilman näperreltyä kakkua ja sävy-sävyyn servettejäkin tietää olevansa tärkeä. Rakas, ihana, paras äiti.

Me lapset sanomme liian harvoin:

"Äiti, minä rakastan sinua."

mutta ajattelemme niin koko pitkän elämämme ajan.

Trine